Erämaahiihto

Hiihdä kuin pilvien päällä

Hiihto arktisessa erämaassa näyttää kuin hiihtäisit pilvien päällä. Kaikkialla on valkoista, korkeuserot ovat suuret, eikä horisontista löydy kiintopisteitä.

Kevätaikainen hiihto erämaissa on houkutteleva kokemus. Keväinen aurinko heijastuu vitivalkoisilta hangilta luoden valkoisen kentän. Tuntureiden laet alkavat kevään edetessä menettämään lumivaippaansa kuruissa ollen edelleen pitkälle kevääseen täysi talvi. Tämä kesän ja talven taistelun pitkittyminen tunturialueilla luokin otollisen alueen nauttia samaan aikaan kesän lämmöstä talviaktiviteetein. 

Pakettimme suunnitellaan aina osallistujien mukaiseksi. Yksi nautinnollisimmista tavoista nauttia hiihtämisestä erämaassa onkin kun opas ajaa edessä tarpeeksi etäällä luoden reititä mitä myöten hiihto on kepeää. Reessä kulkevat päivän tavarat, ja sopivin välein opas onkin laittanut nuotiolle kahvipannun porisemaan tai tarjoilee lounaan. Väsähdyksen tullessa matkaa voi taittaa reessä voimia keräten, kunnes jaksaa jälleen hiihtää pienen hetken. Illaksi palaamme takaisin majoitukseen, jossa kokkinne on valmistanut herkullisen illallisen. 

Järjestämme myös vaativampia hiihtovaelluksia, joissa majoittuminen tapahtuu teltoissa tai erämaassa sijaitsevissa mökeissä. Kaikki rakennetaan ainoastaan teidän odotuksianne ajatellen.

Example package *

  • Saapuminen

    Kuljetus lentokentältä, illallinen, vaatetus ja välineiden testaaminen.

  • Hiihtopäivät

    Opas ajaa edessänne reki perässä, jossa on päivän varusteet. Jokaiselle päivälle on uniikki reitti, jossa näette erämaan kauneutta. Illaksi palaatte takaisi majoitukseen, jossa illallinen odottaa teitä saunoineen.

  • Lähteminen

    Aamupalan jälkeen viemme teidät takaisin lentokentälle.

group2-8 henkilöä, mutta mahdollisuus järjestää suuremmillekin ryhmille

euroAlkaen 150 € perh hlö per päivä

compassMajoitus, ruuat, teille yksilöllisesti suunnitellut ohjelmat

Book your own experience

*This is an example of the possibilities and the price level. All experiences are tailored according to customers wishes and the final prices may differ from the ones stated here.